KAIKELLA ON AIKANSA –
UUDEN RUOKAKIRJAN AIKA ON NYT!

Johtotähtinäni ovat aina olleet ruoanvalmistuksen yksinkertaisuus ja makujen selkeys, joiden merkitys on vuosien varrella vain kasvanut. Aitous ja puhtaat maut ovat syrjäyttäneet turhanpäiväisen kikkailun ja hienostelun.

Uudessa kirjassani haluan korostaa eri sesonkien merkitystä hyvän ruoan valmistuksessa, sillä kaikelle on aikansa myös keittiössä. Jotkut raaka-aineet ovat parhaimmillaan juuri maasta poimittuina, toiset vievät kielen mennessään myös säilöttyinä.

Kaikki kirjan ruoat ovat helppoja kotona tehtäviksi ja herkulliset kuvat tarjoavat osviittaa myös annosten esillepanoon. Lue mielihyvällä, nauti ja inspiroidu itsekin kokeilemaan.

Videot

Antti Vahtera ja kalastajan kalakeitto

Silakkapihvit Antti Vahteran tapaan

Karitsaa ja kaalia kolmella tavalla

MAKUPALOJA KIRJASTA

LOHITARTAR & WASABI-
MAJONEESIA

400 gruodotonta ja nahatonta merilohifileetä
suolaa ja sokeria
200 gtuoretta kurkkua
2pientä punasipulia
3 rklkapriksia
Maldon-suolaa
mustapippuria myllystä
tillinoksia

Wasabimajoneesi

1 ½ dlmaustamatonta majoneesia
1 rklwasabitahnaa

Poista lohifileestä kaikki mahdollinen tumma rasva. Leikkaa lohifilee puolen sentin viipaleiksi, viipaleet suikaleiksi ja lopuksi suikaleet tasakokoisiksi puolen sentin kuutioiksi. Laita kuutiot teräskulhoon ja lisää sekaan ripaus suolaa ja saman verran sokeria. Anna kalan maustua jääkaapissa parin tunnin ajan.

Kuori kurkku ja leikkaa se pieniksi tasakokoisiksi kuutioiksi. Silppua kuoritut sipulit. Sekoita wasabitahna majoneesiin.

Levitä lohikuutiot tasaisesti lautasille. Ripottele lohikuutioille sipulit, kurkku ja liemestä nostetut ja kuivatut kaprikset. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria. Lusikoi lautasille pieniä nokareita wasabimajoneesia ja koristele tillinoksilla.

PORON ULKOFILEE & SELLERIPYREE

n. 550 gporon ulkofileetä
mustapippuria
suolaa
3 rkl voita paistamiseen

Selleripyree

150 gjuuriselleriä
2 rklvoita
3 rklranskankermaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Puolukkalisäke

1 dlpuolukoita
1/2 dlsokeria
2 rklvettä

Mausta peuranpaistikkeet ja ruskista paistinpannulla voissa rosmariininlehtien kanssa kauniin ruskeiksi. Nosta paistikkeet uunivuokaan ja aseta paistomittarin antura lihan paksuimpaan keskikohtaan. Kypsennä 180-asteisessa uunissa kunnes paistomittari näyttää 52 astetta. Nosta vuoka uunista, kääri liha folioon ja anna mehustua 10-15 minuuttia lämpimässä ennen viipalointia.

Kuori juurekset ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Paahda juureksia 160-asteisessa uunissa vähässä rypsiöljyssä lähes kypsiksi. Leikkaa porsaankylki kuutioiksi ja paista paistinpannulla rapeaksi. Siivilöi rasva pois. Kuori omena ja raasta se kattilaan kaadetun kerman sekaan. Lisää kattilaan rosmariininoksa ja anna kiehua hetki. Kuumenna juuresviipaleet ja kuutioitu porsaankylki kattilassa voin kanssa. Kaada makukerma päälle. Anna kiehua hetki, mausta pippurilla ja suolalla. Lusikoi makujuureksia lautaselle ja leikkaa ohuita peuranpaistikeviipaleita päälle.

LIMETORTTU

Pohja

50 gvoita
1 dltomusokeria (50 g)
1kananmuna
1 1/2 dlvehnäjauhoja (100 g)
2 rklmantelijauhetta
2 tlvaniljasokeria

Täyte

3munaa
1 1/3 dlsokeria (120 g)
120 granskankermaa
3limetin mehu ja
raastettu kuori
3 rklvehnäjauhoja

Vatkaa pohjaa varten notkea voi tomusokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kanamuna sekoittaen mutta älä vaahdota taikinaa enää. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Anna taikinan levähtää hetki jääkaapissa.

Painele taikina sormin halkaisijaltaan 28 cm olevan irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille (noin 2 cm:n korkeudelle). Peitä taikina leivinpaperilla ja lisää päälle kuivia herneitä painoksi, jotta reunat pysyisivät paiston aikana koossa. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Poista folio ja herneet ja anna pohjan jäähtyä. Älä avaa vielä vuoan reunoja!

Vaahdota täytteen munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita munavaahtoon pallovispilällä ranskankerma, limettien mehut ja kuoriraasteet. Siivilöi sitten jauhot joukkoon. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle ja paista torttua 180-asteisessa uunissa 20 minuuttia.

Anna tortun jäähtyä ja poista irtopohjavuoan reunat ja pohja. Leikkaa torttu paloiksi ja siivilöi pinnalle runsaasti tomusokeria. Voit halutessasi vielä koristella tortun limetin ja sitruunan kuorilla.

Antti Vahtera on Suomen tunnetuimpia keittiömestareita, joka on tullut suurelle yleisölle tutuksi myös television ruokaohjelmien kautta. Vuosien varrella Antista on kuoriutunut lisäksi arvostettu ruokakirjailija, jonka repertuaarista löytyy jo toistakymmentä suosittua ruokakirjaa.

  • Viikon kahdeksan päivää - Antti Vahtera, Otava 2002, 1996
  • Hellan haltuun - Antti Vahtera & Visa Nurmi, Otava 2000
  • Makuasioita - Antti Vahtera, Kokki&Makuri 2000
  • Hyvän maun rajoilla - Ruokaa ja ruokapuhetta - Antti Vahtera & Visa Nurmi, Otava 2001
  • Yksinkertaisesti parasta, Helppojen herkkujen opas - Antti Vahtera, Visa Nurmi, 2001
  • Nakit ja muusi - Suomalaisen makkarakirja - Markku Haapio, Antti Vahtera, Visa Nurmi, Otava 2002
  • Likivihreät - Antti Vahtera & Visa Nurmi, Otava 2003
  • Yksinkertaiset yhdessä - Antti Vahtera & Visa Nurmi, Otava 2005
  • Sekametelisoppaa - Antti Vahtera & Visa Nurmi, Otava 2005
  • Skandimania - Antti ja Visa villeinä pohjolaan - Antti Vahtera & Visa Nurmi, WSOY 2007
  • MOJO - Visa Nurmi, Antti Vahtera, WSOY 2009
  • Ruoasta viiniin, Juha Berglund, Antti Rinta-Huumo, Antti Vahtera, Otava 2011
  • Ruoasta viiniin, Makumatka Euroopan halki - Berglund, Heinimäki, Rinta-Huumo, Vahtera, Otava 2013

AINA VALMIINA PALVELUKSEESI

Monitaitoisena yrittäjänä tunnettu Antti on aina valmis tarttumaan toimeen, kun tarvitset hyvän ruoan ammattilaista avuksesi. Yksityis- ja yritystilaisuuksien lisäksi mestarin repertuaariin kuuluvat erilaiset ruokakurssit sekä yritysten tuotekehitysprojektit. Kokemusta ja näkemystä on mitä moninaisimmista ruokaan liittyvistä hankkeista, joten ota rohkeasti yhteyttä.

Isompaa kalustoa ja mittavampaa miehitystä vaativat tapahtumat Antti junailee Loisto Cateringin ammattilaistiimin kanssa. Lisätietoa Loisto-palveluista löydät täältä >>